Seurakunnan esittely

Kangasalan nykyinen kivikirkko on kolmas (tunnettu) kirkko Kangasalla. Ensimmäinen sijaitsi Liuksialassa, mistä se siirrettiin 1600-luvun puolivälissä suunnilleen nykyisen kirkon paikalle. Perimätiedon mukaan yhtenä syynä siirtoon oli se, että väki talloi pellot kulkiessaan kirkkoon. Nykyisin Liuksialan kirkon paikalla on vuonna 1932 valmistunut, Liuksialan kartanon silloisen isännän Jalmari Meurmanin rakennuttama Liuksialan kappeli.

Toinen, Herttualan kirkko, rakennettiin 1650-luvulla ja sen rapistuessa ja jäädessä ahtaaksi päätettiin rakentaa tilalle uusi, kivinen kirkko.  Uuden kirkon rakentamisesta keskusteltiin jo 1730-luvulla, mutta rakentamistyöt saatiin alkuun vasta vuonna 1764. Rakennusmestarina toimi Anders Piimänen ja muurausmestarina Gust. Rosenberg. Kirkko vihittiin ilman tornia marraskuussa 1767 ja nimettiin prinssi Kustaan kirkoksi (Kustaa III oli Ruotsin hallitsijana vuosina 1771−1793).

Kellotornin historiaa

Alun perin kellotapuli sijaitsi kirkkoa vastapäätä Tapulinmäellä. Kellotorni valmistui lopulta kirkon yhteyteen syksyllä 1776. Rakennusjälki ei kuitenkaan ollut kauttaaltaan hyvää, ja vuoden 1780 piispantarkastuksessa tornissa todettiin repeämiä, jotka olisi pitänyt korjata kiireesti. Korjaustöiden aloittaminen kuitenkin kesti, ja torni kaatui toukokuussa 1782 vieden mukanaan myös osan kirkkomaan kiviaitaa. Uuden tornin rakentamisen suunnittelu saatiin alkuun vuonna 1785, mutta varsinaiset rakennustyöt aloitettiin kuitenkin vasta toukokuussa 1799. Rakennustöiden aloittamista olivat viivästyttäneet ilmeisesti katovuodet ja köyhyys. Uusi torni valmistui syksyllä 1800.

Tornissa on kolme kelloa. Kaksi kelloista ovat 1700-luvulta: isommassa kellossa on vuosiluku 1777 ja pienemmässä 1787. Alun perin kelloja soitettiin Tapulinmäen tornista, mutta vuodesta 1800 asti kellot ovat olleet paikoillaan nykyisessä tornissa. Kolmannen kellon lahjoitti kirjailija Jalmari Finne seurakunnalle vuonna 1934. Nykyisin kellojen soitto on automatisoitu. 1600-luvulla saadut kirkonkellot on perimätiedon mukaan upotettu ison vihan aikana nykyisen Ukkijärven pohjaan. Tarinoiden mukaan järveen upotettujen kellojen soittoa saattaa joskus yhä kuulla. Kellotornin huippu on ollut valaistu 1970-luvulta lähtien. Se muistuttaa siitä, että kirkko on kuin palava kynttilä, joka pimeälläkin osoittaa kohti taivasta.

Kirkkoa korjattiin muun muassa vuonna 1839. Silloin uusittiin ikkunoita, lattia tasoitettiin ja korotettiin, ja vanhojen lankkujen päälle vaihdettiin pontatut lankut. Kirjalaudat ja lehterit korjattiin sekä penkit uusittiin. Alttarista tehtiin puoliympyrän muotoinen. Myös kirkon väritystä uusittiin. Ovista tuli mustat ja ikkunanpuitteista siniset. Seinät valkaistiin liimavärillä. Katto maalattiin vaaleansiniseksi, ja sinne tänne maalattiin enkelin kuvia. Vuonna 1823 kirkkoon oli saatu myös uusi alttaritaulu, joka esittää Jeesusta rukoilemassa Getsemanessa. Alttarikokonaisuus on tältä ajalta.

Seuraava suurempi remontti tehtiin 1890-luvun lopussa, mutta ennen sitä uusittiin muun muassa kellotornin katto 1850-luvulla. Vuonna 1869 kirkko valkaistiin sisältä sammumattomalla kalkilla.

Vuonna 1845 kirkko sai ensimmäiset urkunsa. Urut tulivat Suomen ensimmäisestä urkutehtaasta, Kangasalan urkutehtaalta, jonka Anders Thulé perusti vuonna 1843 urkuverstaana. Kangasalan kirkon urut olivat urkutehtaan toiset urut (opus 2/1845). Ensimmäiset urut valmistettiin 1844 Tammisaaren kirkkoon ja toiset 1845 Kangasalan kirkkoon.

Bror Axel Thulé laajensi isänsä Anders Thulén perustaman verstaan urkutehtaaksi. Vuonna 1911 urkutehdas siirtyi Thulén pojalle Martti Tulenheimolle. Thulét suomensivat 1900-luvun alussa nimensä Tulenheimoksi. Martti Tulenheimon jälkeen tehtaan toimintaa jatkoi tämän poika Pertti Tulenheimo. Hänen kuolemansa jälkeen tehdas lopetti toimintansa. Urkutehtailijat ovat osallistuneet aktiivisesti myös kunnalliseen ja poliittiseen toimintaan. Pertti Tulenheimon aikana tehdas oli alallaan Pohjoismaiden suurin.

Vuoden 1896 remontti oli seurakunnalta suuri panostus niin taloudellisesti kuin myös siksi, että suunnittelijaksi palkattiin Stuttgartissa arkkitehdiksi valmistunut Josef Stenbäck. Remontissa poistettiin lattialankut ja kirkon pohja täytettiin soralla ja päällystettiin sementti-iskoskerroksella. Ovet, sivulehterit, virsitaulut ja penkit uusittiin. Ikkunoita ja urkulehteriä laajennettiin sekä alttari ja saarnatuoli korjattiin. Sisätilat maalattiin. Kirkon sisäkatto vuorattiin pahvilla ja päällystettiin palttinakankaalla. Sisäkatto maalattiin öljyvärillä ja koristeltiin tähdin. Katto edusti keskieurooppalaista barokkityyliä.

Vuonna 1907 kirkko sai toiset urkunsa, mutta julkisivu säilyi samana. Uudistus oli kuitenkin niin perusteellinen, että urut saivat uuden opusnumeron 190. Kirkko sähköistettiin 1920-luvulla. 1930-luvun alussa keskusteltiin myös lämmityksen muuttamisesta sähköiseksi, mutta loppujen lopuksi päätettiin kustannussyistä pitäytyä puulämmityksessä.

1950-luvun korjaustyöt

Vuonna 1955 valmistuneessa kirkon korjauksessa hävitettiin poikkisakaroiden parvet, uusittiin virsitauluja ja lisättiin valaistusta seinälampettien avulla. Suurin muutos oli 1890-luvun tähtitaivaan peittäminen vaaleanvihreällä värillä. Syyn tähän on kerrottu olleen se, että seurakuntalaiset keskittyivät saarnan kuuntelun sijasta tähtien laskemiseen. Kirkko sai myös uudet urut ja vanhojen urkujen fasadi siirrettiin sivuoven päälle koristeeksi. Uudet urut olivat sähköpneumaattiset, joten vanhaan fasadiin pystyttiin sisällyttämään kolme urkupöydästä soitettavaa äänikertaa, jotka olivat soitettavissa 1980-luvun remonttiin asti uusilla uruilla erillisellä sormiolla. Fasadin takana ovat siis soineet uudet urkupillit. Kirkko vihittiin uudelleen 22.12.1954 ja urut 11.12.1955.

1980-luvun korjaustyöt

Kirkon eteiseen tehtiin vuonna 1979 saniteettitilat. Vuosien 1978−1982 toiminta- ja taloussuunnitelmassa oli myös kiinnitetty huomiota valaistuksen vähäisyyteen ja sisämaalauksen kulumiseen. Lisäksi suunniteltiin kellojen soiton koneistamista. Museovirasto antoi korjauksiin liittyen lausuntonsa, jonka mukaan suunnittelun lähtökohtana oli pidettävä silloisen tilanteen ja 1890-luvun korjausten asun säilyttämistä. Arkkitehdiksi valittiin Seppo Rihlama toimistoineen (Arkkitehtitoimisto Rihlamo-Lehtonen-Luoto). Arkkitehti aloitti suunnittelun keväällä 1984, ja kirkkovaltuusto hyväksyi lopullisen korjaussuunnitelman maaliskuussa 1986.

Remontin aikana penkit korjattiin ja maalattiin. Penkeistä poistettiin kaikki vanhat värikerrokset, raot korjattiin puulla ja mukailumaalattiin eli ootrattiin. Ennen kunnostusta tutustuttiin samaan aikaan maalattuihin Tyrvään, Kiikan ja Lempäälän kirkkojen penkkeihin. Myös alttarin keila-aitaus päätettiin säilyttää ja korjata. Saarnatuoli jätettiin konservoimatta sen hyvän värityksen takia. Lattian sähkölämmitys uusittiin. Vanha tiililattia päällystettiin betonilla. Samalla lattiasta hävisi kuoriin menevä porras. Myös sähkövarustukset uusittiin. Isot kattokruunut asetettiin siten, että ne eivät enää peittäneet näkyvyyttä esimerkiksi saarnatuoliin. Virsitauluista tehtiin samanlaiset kuin Josef Stenbäckin vuonna 1896 suunnittelemat. Seppo Rihlama suunnitteli myös muuhun sisustukseen sopivan lukupulpetin. Lisäksi lähelle pääovea tehtiin morsiamen- ja lastenhuoneet. Merkittävä osa remonttia oli myös 1900-luvun alkupuolelta tutun tähtitaivaan palautus kirkon sisäkattoon.

Kirkko sai myös uudet urut, järjestyksessä neljännet. Urut suunnitteli Pentti Pelto ja ne valmisti Kangasalan Urkurakentamo, joka jatkoi 1983 lähtien Kangasalan urkutehtaan perinteitä. Kyseiset urut ovat mekaaniset myöhäisbarokkiurut ja edustavat kirkon rakentamisen aikakautta. Niissä on kolme sormiota, pedaali ja 34 äänikertaa. Pillejä on noin 1500, joista 102 fasadissa. Eteläsakaraan sijoitettu ensimmäisten urkujen urkufasadi ei enää soi uusien urkujen mekaanisuudesta johtuen. Urkujen fasadin suunnittelivat Seppo Rihlama ja Pentti Pelto, ja maalauksen suoritti Jaakko Rintala. Osa vuoden 1956 urkufasadista sijoitettiin sakariston toimituskappeliin. Pentti Pelto laati myös kirkonkellojen soitto-ohjelman.

Korjaustöiden yhteydessä uusittiin myös kirkkotekstiilit. Suunnittelussa auttoivat kangasalalaiset tekstiilitaiteilijat Meri Haavisto ja Helinä Jaakkola. Seppo Rihlama suunnitteli antependiumit ja kukin Kangasalan Marttayhdistyksistä valmisti niistä yhden talkootyönä.

Kirkko vihittiin uudelleen 18.10.1987. Urkujen julkisivumaalausta ei kuitenkaan ollut ehditty tehdä vielä loppuun, joten urut vihittiin käyttöön muutamia kuukausia myöhemmin 13.3.1988.

Tällä hetkellä kirkko on sisältä osin 1980-luvun lopun remontin asussa ja osin kesällä 2017 tehdyn remontin asussa. Kirkossa on säilynyt esineistöä myös edellisistä kirkoista. Alttariseinälle ja sen molemmille puolille sijoitetut puiset pyhimysveistokset ovat Liuksialan kirkosta. Veistokset on ajoitettu 1400-luvulle. Saarnatuolin vieressä on Pyhä Henrik, vastapäätä apostoli Johannes ja alttarin vieressä sureva Neitsyt Maria. Erityisesti Neitsyt Mariaa esittävässä veistoksessa on vielä näkyvillä jäänteitä patsaan värityksestä.

Kesällä 2017 tehdyssä remontissa otettiin alttari irti seinästä. Uusi alttari otettiin käyttöön Kangasalan kirkon 250-vuotis- ja Kangasalan seurakunnan 650-vuotisjuhlamessussa Kangasalan kirkossa 29.10.2017 piispa Matti Revon johdolla.

Puinen saarnatuoli on alun perin lahjoitettu Kangasalan toiseen kirkkoon eli Herttualan kirkkoon vuonna 1661. Sen lahjoitti Wääksyn kartanon isäntä Gustav Ille. Saarnatuolin kaidetta kiertää yhdeksän puuhahmoa, joiden on tulkittu esittävän apostoleja. Baldakiinin päällä on pelikaani, joka kristillisessä symboliikassa kuvaa Kristusta. Baldakiinin sisäpuolelle on kuvattuna aurinko ja lisäksi saarnatuolista löytyy enkelihahmoja. Saarnatuolia kannattelee Pyhä Kristoforos eli ”Kristuksen kantaja”.  Saarnatuolia kunnostettiin vuoden 1896 remontin yhteydessä.

Nykyinen alttaritaulu on vuodelta 1823. Ruotsalaisen majuri Johan J. Tavastjärnan maalaama taulu kuvaa Jeesusta rukoilemassa Getsemanen puutarhassa. Taustalla näkyy myös nukkuvia opetuslapsia.

Sivulaivassa on säilytetty myös vanha alttaritaulu, joka on ajoitettu joko 1750- tai 1770-luvulle. Taulun alaosassa kuvataan Jeesuksen syntymää ja yläosassa Taivaaseen astumista. Taulu on todennäköisesti Pommerin sodasta palanneiden sotilaiden lahjoitus vuodelta 1757. Toinen vaihtoehto liittyen alkuperään on, että Porin rykmentin sotilaat ovat maalauttaneet sen vuonna 1771. Taulussa lukee ruotsiksi ”Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle.”, Apt.1:11 mukaan. Maalauksessa on kuvattuna Jeesus-lapsi, Neitsyt Maria, paimenet ja itämaan tietäjät sekä enkeleitä. Maria on puettu 1700-luvun muodin mukaisesti ja hänellä on muun muassa kaulassaan helminauha. Taustalle on hahmoteltu kaupungin siluetti.

Sivulaivassa vanhojen urkujen oikealla puolella ovat muotokuvat Kaarina Maununtyttärestä ja hänen tyttärestään Sigrid Vasasta. Maalausten alkuperästä ei ole tarkkaa tietoa. Ne on lahjoittanut vuonna 1854 kuollut turkulainen kamreeri Johan Fredrik Heldt. Kaarina Maununtytär, Ruotsin kuningas Eerik XIV:n puoliso, asui Kangasalla Liuksialan kartanossa vuosina 1577−1612.

Vanhojen urkujen fasadin vasemmalla puolella seinässä on Kivennavan kirkon muistotaulu. Kivennavalle rakennettiin asemasodan aikaan 1943 kirkko kenraalimajuri Aaro Pajarin johdolla. Joukkojen perääntyessä 1944 kirkko paloi, mutta everstiluutnantti Valkonen miehineen otti taulun mukaansa. Se toimitettiin Pajarille kotiin. Aaro Pajarin kotiompelija Sylvi Salminen oli Kangasalta kotoisin, ja Pajarin kuoleman jälkeen vuonna 1949 Salmisen ehdotuksesta taulu lahjoitettiin Kangasalan seurakunnalle, koska suurin osa Kivennavan evakoista oli muuttanut Kangasalle.

Kivennavan kirkon muistotaulun alla on taulu Kangasalan sankarivainajien muistoksi. 1980-luvun remontin aikana Kangasalan sotaveteraanit ehdottivat, että kirkon sisälläkin näkyisi vuosina 1939−1945 sodissa isänmaan puolesta henkensä antaneiden sankarivainajien muisto. Muistotaulun taakse on suljettu sankarivainajien henkilötiedot, tiedot palveluksesta ja kaatumisesta. Muistotaulun suunnitteli Mauno Juvonen.

Sivuparven yläpuolella vanhassa virsitaulussa on esillä vanhan virsikirjan mukainen virsi 470 eli Sotilaan virsi. Kangasalan kirkko oli 1950−1980 Vatialassa sijainneen Tampereen ilmatorjuntapatteriston valakirkko.

Saarnatuolin portaiden vieressä on Suomen marsalkka Mannerheimin Suomen äideille äitienpäivänä 1942 antama vapaudenristi ja päiväkäsky. Se on tuttu näky suomalaisissa kirkoissa, mutta Kangasalla sillä on erityinen merkitys. Aloitteen äitien muistamiseksi teki kangasalalainen vänrikki Toivo Jussila 12.1.1942.

Kangasalan kirkon sisäkattoon palautettiin 1980-luvun remontin yhteydessä tähtitaivas. Kasettikatto on koristeltu ootratuin tähdin, joiden keskellä on vielä lehtikultainen tähti. Kasetti tarkoittaa sisäkaton profiloitua peitelevyä, jonka on yleensä neli- tai monikulmainen tai pyöreä. Vastaavanlainen katto on Suomen kirkoissa harvinainen.

Kirkossa on säilynyt myös eri-ikäisiä valaisimia. Keskilaivan suuret kattokruunut on tehty 1980-luvun remontin yhteydessä, ja ne ovat Seppo Rihlaman suunnittelemat. Käytössä on myös kirkkoon aikoinaan lahjoitettuja valaisimia, jotka on myöhemmin sähköistetty. Urkuparven kaksi kuusihaaraista messinkistä kynttiläkruunua lahjoitti Herttualan kirkkoon Sorolan kartanon omistaja Anders Rundel. Sivulaivan kaksi suurta kattokruunua ovat 1790-luvulta. Seurakunta hankki kirkkoonsa ensin messinkisen kattokruunun, ja pari vuotta myöhemmin Kangasalan ruotusotilaat lahjoittivat toisen puisen kattokruunun. Sivuparven kristallikruunut ovat 1800-luvulta. Alhaalta päin vasemmalla on Tavelan suvun lahjoitus, ja oikealla on Varma ja Pauli Sariolan lahjoitus.

Lähetyskynttelikkö on saarnatuolin vieressä ja sen ovat suunnitelleet ja valmistaneet Onni Koski ja Rauno Rantalainen vuonna 1987. Kynttelikkö muistuttaa käskystä viedä evankeliumi maan ääriin saakka. Kynttilöistä saatavat tulot käytetään lähetystyöhön. Lähetyskynttelikön viereen saatiin vuonna 2017 kastepuu, johon ripustetaan seurakunnassa kastettujen lasten nimet. Pyöreälatvaiseen koivuvaneriseen Lovi Oy:n valmistamaan kastepuuhun ripustettavaan vihreään sydämeen kirjoitetaan kastetun etunimet ja kastepäivä. Ajatuksena on korostaa seurakunnan pienimpien merkitystä kirkossa ja symboloida elämänpuuta.

Kangasalan kirkko on saanut tunnustusta esteettömyydestään ja saavutettavuudestaan. Vuonna 2000 Kangasalan kirkolle myönnettiin Invalidiliiton kunniakirja vammaisuuden ja esteettömyyden huomioimisesta. Radio Dein kuuntelijat valitsivat vuonna 2016 Kangasalan kirkon Suomen saavutettavimmaksi kirkoksi.

Nykyinen kivikirkko valmistui 1767, mutta kirkon itäpuolelle ja sen ympärille on haudattu vainajia yli sata vuotta tämän jälkeenkin. Vanhan hautausmaan vanhimmat hautakivet ovat 1700-luvun lopulta. Vanhan hautausmaan lisäksi Kangasalla on lisäksi kaksi muuta hautausmaata, 1900-luvun alussa perustettu Läntinen hautausmaa keskustassa ja 1930-luvulla perustettu Itäinen eli Huutijärven hautausmaa.

Vanhalla hautausmaalla on Finnen sukuhauta. Jalmari Finne oli Kangasalla syntynyt kirjailija, suomentaja, teatterinjohtaja sekä suku- ja asutushistorioitsija. Finne halusi hautamuistomerkillä kunnioittaa äitinsä Wilhelmina Finnen muistoa. Jalmari Finne on lahjoittanut Kangasalan seurakunnalle ehtoollisastiaston, messukasukan, kastemaljan, kirkonkellon sekä muistokiven  ”Heille, jotka ovat unohdetut”.

Hytönen, Pentti: Kangasalan kirkko ja sen palvelijat 1400−1995. Kangasalan seurakunta, Kangasala 1995.

Hytönen, Pentti; Juvonen, Kirsti; Puula, Leo (toim.): Kangasalan kirkkomaat. Kangasala-Seura ry., Kangasala 1998.

Jäntti, Juha: Liuksialan kappeli vaalii vuosisatojen perinnettä. Kotikirkko. Kangasalan seurakunnan juhlaliite 5/2017, 4−5.

Ojanen, Eeva: Kuhmalahden seurakunnan historia. Kuhmalahden seurakunta, Kuhmalahti 1992.