Siirry sisältöön

Syttyy tähti – Suomen Kanttorikuoron joulukonsertti

Suomen Kanttorikuoro CCF

Syttyy tähti - Suomen Kanttorikuoron joulukonsertti, johtaa Eleriin Müüripeal.

Joulun odotus saa uudenlaista loistetta, kun Suomen Kanttorikuoro (Chorus Cantorum Finlandiae, CCF) saapuu joulukonserttikiertueellaan Kangasalan kirkkoon. Syttyy tähti -konsertissa kuullaan joulun sanomaa ja tunnelmaa välittävää musiikkia kanttorien omintakeisella, vivahteikkaalla ja puhuttelevalla soinnilla.
Suomen Kanttorikuoro kokoaa yhteen kirkkomusiikin huippuammattilaisia eri puolilta Suomea, mukana myös Kangasalan kanttori Sannamaria Salli. Kuoron laulajat ovat monipuolisesti koulutettuja kirkkomuusikkoja ja äänenkäytön ammattilaisia, joiden yhteinen intohimo on musiikin esittäminen korkeatasoisesti ja suurella sydämellä.
Tämänkertainen joulukonsertti on kuoron historiassa erityinen ja ainutlaatuinen. Kanttorien joulukuu on tavallisesti vuoden kiireisintä aikaa, jolloin omat työtehtävät seurakunnissa täyttävät kalenterit. Tänä vuonna on kuitenkin saatu koottua kuoro yhteen myös joulun alla – jakamaan joulumusiikin iloa ja joulun valoa kuulijoille.
Kuoron herkkä musiikillinen ilmaisu, rikas sointi ja yhdessä hengittäminen tarjoavat kuulijoille mahdollisuuden pysähtyä joulun sanoman ja tunnelman äärelle.
Konsertin johtaa kuoron taiteellinen johtaja Eleriin Müüripeal.

Konserttiin on vapaa pääsy ja halutessaan voi ostaa ohjelman 15€. Ohjelmien tuotto menee Kangasalan seurakunnan musiikkityölle.

Sijainti

Kangasalan kirkko

Ainontie 1, 36200 Kangasala